Vastuullisen vaeltajan viisi tärkeintä käskyä

Suomen luonto on meille kaikille todella rakas ja tuttu, mutta osaammeko kuitenkaan käyttäytyä mittaamattoman arvokkaassa luonnossa kuten siellä tulisi käyttäytyä? Monet vaeltajat ja retkeilijät ovat todella vastuullista porukkaa, mutta joukkoon mahtuu tietysti aina sellaisiakin, jotka viis veisaavat säännöistä ja luonnon omasta elämästä.

Vastuullinen retkeilijä huolehtii kuitenkin aina siitä, että luonnon elämä ei tarpeettomasti järky ihmisten toiminnasta ja samalla retkeilijä pyrkii aina jättämään jälkeensä sellaisen metsän tai vaellusreitin, jollainen se oli ennen vierailua. 

Me listasimme artikkeliin vastuullisen retkeilijän viisi tärkeintä käskyä, jotka jokaisen luonnossa liikkujan tulisi ottaa huomioon.

Käsky numero 1: Älä leiki tulella

Tulen tekeminen on monelle retkeilijälle olennainen osa luontokokemusta. Mikäpä olisi sen parempaa kuin nuotiokahvit ja pieni tauko esimerkiksi pelien parissa. Kuksakahvien lisäksi voit testata esimerkiksi parhaat kasinot ilman rekisteröitymistä ennen kuin jatkat matkaasi retken seuraavalle etapille. 

Tulenteon kannalta erityisesti keväästä syksyyn ulottuvalle ajanjaksolla on otettava huomioon metsäpalovaroitus, jonka voi tarkistaa jo ennen lähtöä sääsivustoilta. Metsäpalovaroitusten aikana tulen tekeminen on yksiselitteisesti kiellettyä, mutta esimerkiksi tiettyjen risukeitinten käyttäminen voi olla sallittua. 

Metsäpalovaroitukset voivat sisältää myös ruohikkopalovaroituksen. Ruohikkopalovaroitus annetaan tarpeen mukaan huhti-toukokuussa, jolloin sulavan lumen alta esiin putkahtava kuiva ruoho voi syttyä palamaan, vaikka puut eivät syttyisikään.

Tulen tekemisen suhteen kannattaa ottaa huomioon myös muut säädökset, kuten vaikkapa se, että avotulen tekemiseen vaaditaan aina maanomistajan lupa. Tulentekeminen linkittyykin siis voimakkaasti esimerkiksi jokamiehenoikeuksiin.

Käsky numero 2: Tunne jokamiehenoikeudet 

Suomessa jokamiehenoikeudet ovat hyvin tunnettu asia ainakin kansankielessä, mutta tunnetko siinä jokamiehen oikeudet riittävän hyvin? Usein jokamiehenoikeuksilla tunnutaan käsitettävän sitä, että luonnossa saa tehdä ihan mitä tahansa. Oikeudet sisältävät kuitenkin myös rajoituksia. 

Pääpiirteissään jokamiehenoikeudet antavat luvan liikkua jalan, hiihtäen ja pyöräillen luonnossa ja oleskella ja yöpyä tällaisilla alueilla. Myös marjojen, sienten ja rauhoittamattomien kasvien poimiminen on sallittua, samoin kuin veneily, uiminen ja jäällä liikkuminen. Sallittua on myös onkiminen ja pilkkiminen tietyin rajoituksin.

Jokamiehenoikeudet eivät kuitenkaan anna lupaa touhuta mitä tahansa. Kiellettyjä asioita on esimerkiksi maanomistajan oikeuksien rikkominen, pihamailla kulkeminen, avotulen tekeminen luvatta, roskaaminen tai eläinten häirintä. Myös kalastus ja metsästys ovat luvanvaraista puuhaa. Opettele siis jokamiehenoikeudet huolellisesti!

Käsky numero 3: Kunnioita kasveja ja eläimiä

Suomen luonto on täynnä upeita kasveja ja eläimiä, joita vastuullinen luonnossa liikkuja tietysti kunnioittaa. Kasvien osalta on syytä opetella tunnistamaan ainakin rauhoitetut ja rauhoittamattomat kasvit. Rauhoitetut kasvit retkeilijä jättää tietysti rauhaan ja hyödyntää myös rauhoittamattomia kasveja luontoa kunnioittaen. Opettele siis ainakin tärkeimpien kasvien tunnistus, koska siitä on myös iloa retken keskellä sinulle.

Luontoretkillä tulet törmäämään varmasti myös eläimiin, kuten erilaisiin lintuihin, oraviin, jäniksiin sekä mahdollisesti myös isompiin eläimiin kuten hirviin, peuroihin tai Pohjois-Suomessa jopa poroihin. Luonto on eläinten koti, joten älä tarpeettomasti häiritse metsän eläinten puuhia vaan kunnioita heidän elämäänsä.

Käsky numero 4: Älä roskaa

Luonnossa liikkujan tärkeä sääntö on myös pyrkiä elämään luonnon keskellä jälkiä jättämättä. Vastuullinen retkeilijä ei sotke luontoa ja nakkele eväspapereita pitkin ja poikin, vaan kerää roskansa talteen ja vie ne mukanaan. Tärkeä sääntö on siis tämä: sen minkä jaksat luontoon kantaa, jaksat myös kantaa pois. 

Valitettavasti nykyisin on yleistynyt erityisesti julkisilla nuotiopaikoilla paikoin jopa tahalliselta vaikuttava sotkeminen, mutta älä sinä syyllisty tähän, vaan kunnioita metsää ja liiku luonnossa jälkiä jättämättä. Tärkeä varuste onkin roskapussit, joihin vastuullinen retkeilijä nappaa tietysti myös muut löytämänsä roskat.

Käsky numero 5: Anna luonnolle rauha

Vastuullisen retkeilijän viimeinen käsky on luonnonrauha eli anna luonnolle rauha. Tämä voi tarkoittaa montaa asiaa, mutta ehkä tärkein huomioitava asia on tämä: liiku luonnossa siten, kuin haluaisit että muutkin siellä liikkuisivat. Liiku luonnossa niin kuin se olisi arvokkain asia mitä meillä on. Älä riko puita tai tallo kasveja, älä huuda tarpeettomasti äläkä muuten häiritse luonnon elämää.

Vastuullinen vaeltaja osaa huomioida myös muut luonnossa liikkujat. Pidä siis luonnon asukkaiden lisäksi myös muut ihmiset mielessä ja anna kaikille mahdollisuus nauttia täysin rinnoin Suomen upeasta ympäristöstä, vastuullisesti ja kaikkia kunnioittaen!